Proto löytyi ”kuusen alta”.
Edesmenneen mäntyharjulaisen mobilistin ja museoajoneuvotarkastajan Timo Volasen jäämistöstä löytyi Mekeksen 60-luvun puolivälissä tekemän muulin prototyypin jäänteet. Volanen oli ostanut sen aikanaan paikalliselta Shell-huoltoasemalta, missä muuli oli toiminut maskottina ja maamerkkinä.
Perikunta oli jo päättänyt toimittaa romun sulattoon. Onneksi Timon tuttava Olavi Summanen tiesi muulin taustan ja sai Volasen sisarelta luvan tarjota sitä Parkanon Seudun Mobilistit ry:lle syyskuussa 2024.
Hinnaksi sovittiin romuraudan hinta, 300 euroa. Summasen mielestä muulin jäänteet kuuluvat
Parkanoon. PSM ry:n hallitus päätti yksimielisesti tarttua tarjoukseen ja lähetti Ari Niemisen
noutamaan konehevosen Mäntyharjulta kotiin Parkanoon.
Muuli oli tarkoitettu monitoimityökaluksi maa- ja metsätalouteen, armeijalle ja esimerkiksi
puhelinlaitoksille. Voisi jopa sanoa, että se oli eräänlainen nykyajan mönkijän esiaste.
runkorakenne oli kunnossa. Kulutusosia, kuten jarruhihnat, vaijerit laakereita jne. jouduttiin
uusimaan. Korikehikko oli erittäin pahoin ruostunut. Kehikkoon vaihdettiin profiiliosia ja kaikki
levyosat sekä polttoainetankki. Työ eteni vaihe vaiheelta ja samalla dokumentoitiin tehty työ. Pauli Haukkalalta ostettu ”esisarjavalmisteinen” muuli on ollut koko ajan mallina vieressä. Jukka Ylinen,Matti Vilhula ja Kalevi Honkaniemi ovat olleet tehotrio entisöintityössä, Kari Alakosken keskittyessä moottoriin. Itse olen osallistunut levyrakenteen kunnostukseen ja osien sekä ulkopuolisen avun hankintaan.


Paikallisilta yrittäjiltä olemme saaneet talkootukea hankkeeseemme.
Supersteelin entisestä takomosta saimme lämpimän ja avaran tilan käyttöömme, mikä oikeastaan mahdollisti entisöintityön, XO Metal on toimittanut leikkeitä ja jauhemaalannut osia sekä rakenteita.
Saarelan Metalli kunnosti eturunkoa ja kuormalavaa, Jukka Kukkola on auttanut levytöissä ja
hitsauksissa, Laurinaho Custom Trailers hiekkapuhalsi eturungon, AJ-Service raepuhalsi ja maalasi varsinaisen runkorakenteen ja kuormalavan, Sorvaamo E.Aalto on koneistanut osia ja hankkinut ruuveja sekä muita kone-elimiä, PH Pinnoite hoiti astintukien kumioinnit, Euro Master lahjoitti renkaat, Kuljetusliike Sami Koskinen on auttanut tehtaan alueella tapahtuvissa siirroissa. Parkanon Säästöpankkisäätiö tuki hanketta rahallisesti.
Hanke on herättänyt kiinnostusta laajemminkin.
Työmaalla on poikennut muun muassa ”vanhat traktorimiehet” pohjanmaalta sekä koululaisryhmiä.
SuperSteel on käyttänyt asiakkaitaan ihmettelemässä muulia, esimerkiksi keskieurooppalainen
asiakasryhmä keskusteli tovin kanssamme ja he tunnistivat myös muulin tekniikkaa.
Varsinainen runko on entisöity ja varusteltu, korikehikko levytysvaiheessa
Nykytilanne
Varsinainen runko on entisöity, voimansiirto ja moottori ovat kunnostetut, renkaat paikoillaan,
korikehikon levytyöt meneillään, asennettavia osia on entisöity ja komponentteja hankittu. Kun
saadaan korikehikon levytyöt tehdyksi, asennetaan se paikoilleen. Sen jälkeen asennetaan
polttoainetankki, polkimet ja muut varusteluosat. Niiden asentaminen vaatii vielä lisäosien kuten kiinnityskorvien tekoa sekä komponenttien hankintaa. Kun muuli on saatu toiminta- valmiiksi, se puretaan ja korikehikko ja irralliset levyosat sekä levyrakenteet lähetetään jauhemaalaukseen. Muuli kootaan uudestaan maalatuilla osilla ja tuodaan näytille 3-tien konepäiville 23.8. siinä kunnossa, kun se silloin on.

Muulin historia
Vuonna 2003 julkaistiin yli 200-sivuinen historiikki ”Mekeksestä Metsoon ja Hollmingiin, Parkanon Konepaja 1963-2003”. Sitä jaettiin vain henkilökunnalle ja asiakkaille eli se ei ollut julkisessa myynnissä. Teosta on viime vuosina kyselty, mutta sitä ei ole ollut enää jäljellä. Teetimme lisäpainoksen, jota on nyt saatavilla Parkanon Seudun Mobilistit ry:ltä. Teoksessa on kerrottu enemmän muulista.
Tuomo Väliaho